torstai 31. lokakuuta 2013

Lakoniaa

Kyllä en ole ennen ollut lakossa minä. Nyt olen. Eka päivä on saatu iltaan - ja jos totta puhutaan, niin eipä ole tiukkaa tehny.

Eilen töissä pääluottamuspamput tekivätten tiettäväksi jotta nyt poijaat kustaan mekin yhteiseen puuroon pari päivää, kun kerran ylin kerma johto työolojamme kurjentaa. Selvyyden vuoksi kerrottakoon taustalla olevan valtavien irtisanomisien sekä säästöohjelman (missä nyt ei olisi). Sovitaan vielä etten käy firman nimeä kommenteeraamaan, kun ei kuulemma kuulu kanssakuolevaisten tietoon firman asiat.

Pitää kuulemma kasvaa. Pitää menestyä. Pitää johtaa. Pitää olla vastuullinen. Mikäs siinä komeita sanoja laukoessa, katsoo vain sopivan laajasti sopivilla suodattimilla niin muurahaiskeossa voivat kaikki hyvin. Kun bisnekset pyörii ympäri maaliman, tulee helposti kysymykseen tiristää viimeisetkin mehut tämän meidän pitäjän luuytimestä ja ostaa niillä mehuilla uusia leluja jostain kaukaa muualta. Siellä niillä sitten leikitään ja lyödään rahoiksi kun eivät tajua sikäläiset ottaa tolokun hintaa siitä leikkimisestä, niinkuin me suomalaiset. Vielä tulevat tajuamaan. Ja sitten kusessa ovat - niin ketkä?

Ymmärrän toki että ainoan työn (monella vielä ainoan osattavan sellaisen) menetys ei ole villaisella painettava asia. Yksi jos toinenkin on elämänsä sen varaan rakentanut. Se on näköjään nykyisin vaan elettävä sormi liipasimella, valmiina työhön jos toiseenkin - ja ennen kaikkea varautuneena työttömyyteen. "Pitkä leipä" on valitettavan usein sou lääst siison.

Minusta tässä jatkuvasti edellämme karkuun juoksevan muovisen ideaalimaailman tavoitteluun keskittyneessä kulttuurissa on suuri aukko josta valitettavan vähän puhutaan: selviytyminen. Siis se että näkee seuraavan päivän. Saa ravintoa, suojaa ja kanssaihmisen rakkautta. Sitä seuraavaa päivää ei tarvitse nähdä LCD-HD-xD-qVGA-3D-telkkarin ruudulta ennen nukkumaan menoa! Ruokakin voi olla järvestä, ryytimaasta, naapurin pellosta, leipäjonosta tahi kaikista. Ja se rakkaus on kuulemma paljon muutakin kuin baari-illan päätteeksi siltä kuumalta sussulta saatu märkä kyyti (perhana kun näyttääkin ihan harakalta aamuauringossa se ja päätä särkee). Se on ihan tavallisia asioita. Vaikkapa pitkiksi venyvät rupattelut sukulaisten, ystävien tahi naapureiden tykö. Miten sinua on lyöty, miten minua on lyöty ja miksi me sille tässä nauramme!

Jahah, eipä tullukkana kovin lakonista postausta tästä. Rimmas vaan niin hyvin tuon lakon kanssa! Mutta hyvä näin, alussa jo meinasin jättää koko postin pariin ekaan lauseeseen. Sitten piti teitä tylsistyttäämäni kertomalla miten päivällä pesin auton, vaihdoin öljyt ja blaa blaa... Vaan tuli kuin tulikin pääkoppaan oikeita ajatuksia! Siinä meni lakkopäivä kuin siivillä ja vielä olis toisellekin työnsarkaa. Tarkkaile postejani!