sunnuntai 3. marraskuuta 2013

"Päivitys"!

Minä sitten tykkään näistä nykyisistä lauantai-illoista. Eipähän siksi että entisissä olis pahaa vikaa ollut, ehei, vaan ihan tämän seesteisen fiiliksen takia (johon olen jäänyt koukkuun). Iltaan ei kuulu mitään sen kummenpaa rakettitiedettä kuin pyöräily tois´puol´pitäjää kotiväkeä tervehtimään. Ehkä saunomista, yleensä Avaran luonnon, Uutisvuodon ym. wanhan liiton väen pakollisen iltaohjelmiston seuraamista. Telkkaria on ihan toisel´viisiin jännä tuijottaa kerran viikossa, kun ei omaan tupaan ole tullut sellaista viriteltyä! Ja ennen kaikkea lätistä jonnijoutavia, ettei mäne elämän sisältö ihan jäätävälle asialinjalle. Lätistä, esmes jotta taas ne (SaiPa) sai selkään sata-nolla. Isäukon kanssa on aina pientä naurunmyhäilyä tälle, kas sen verran meitä kiinnostaa jääkiekko. Niin että "Meidän pojat"!

Saapi fillaroida hiljaisen keskustan läpi iltapimeässä, katsella kun baarin edessä juhlaväki pumppaa vitamiinia keuhkoihinsa jotta jaksaa bilettää. Heillä elämä on siinä silloin. Ja monella muulla. Ja minulla! Nautin siitä ettei tarvitse mennä sinne jytkeeseen särkemään korviaan ja kittaamaan aikas perkuleen kalliita liemiä, joskus Lohjalla täysmittaisen baarikierroksen suorittaneena tiedän ettei ole minun juttu se.

Kunto ei onneksi ole niin rapainen että kymmenen kilometrin pyörämatka vetäisi kielen vyön alle, voi siis ajella vähän puoliunessa (sivuaa kamikaze-juttuja, älköön lukija kokeilko). Tulee kivoja ahaa-elämyksiä että "joks minnoon tässä?!"

Ääh, kyllä nyt olis jo pitänyt mennä potslojo ajat sitten. Vaan tässäpä istun ja naputan yleistä selontekoa jostain illanvietosta. Kamala tämä netti! Öitä!