maanantai 2. joulukuuta 2013

Haastava ratkaisu (arkik. esim. vaikeakäyttöinen lumilapio)

Tässä nykyisessä yhteiskunnassamme on tämä suorittaminen ja pakollinen tuloksenteko (sekä tietty yleinen juosten kuseminen) noussut varsin hallitsevaiselle tasolle. Olen jonkin aikaa koettanut lukea niin yritysviestinnän kuin mediankin oireilua rivien välistä ja nytpä sitten julkean suoltaa teille hieman mielipiteillä väritettyjä havaintojani päin neniä. Nimittäin, kiireisestä liike-elämästä tuttu tosiasioiden ohi kiertely ja kaartelu tuntuu valtaavan oman ulosantimme ja toimintamme tehden niistä toisinaan pelkkää kaunisteltua ja neutraloitua tauhkaa. Kuulkaas, jotta nääs:

Työelämässä, josta väitän lumipallomme pyörähtäneen liikkeelle, törmätään varsin yleisesti ylisuorittamiseen ja jatkuvan kasvun sekä paranevan tuloksen vaatimukseen. Voittoa pitää saada aina lisää ja mielellään enemmän kuin kilpailija tarvitsisi. Jos tehdään kerralla iso potti, ollaan heti seuraavassa hetkessä miettimässä miten sitä tulosta saisi lisää verrattuna verrattuna äskeiseen - joka on jo historiaa! Kvartaali vaihtuu, sijoittajat ja osakkeenomistajat heräävät energisinä ja dynaamisina klo. 06:00 hikisinä ja peloissaan klo. 02:17 miettimään tuleeko osinkoa. Oletteko seuranneet uutisista suurten yhtiöpomojen, analyytikoiden, julkisissa viroissa olevien sun muiden nappaskenkäilijöiden haastatteluja? Siinä saa kuulija melkeinpä poikkeuksetta vetää omat johtopäätöksensä kuullusta. Pitää vain esiintyä varmasti, positiivisesti ja rauhoitellen vaikka olisi miten kuralla firman asiat. Kasvua on aina, vaikka lie negatiivista laatua olisi (voitaisiin myös taantumuksena tuntea minun puolesta...) On päivänselvää, ettei yltiöpäinen kasvu voi jatkua ikuisuuksia vaan välillä tullaan alas notta rytisöö. Aina ei mene kuin Strömsössä ja kun ulkomaailma puolestaan olettaa menevän, on töppäilyn jälkeen yllättävän vaikeaa sanoa että minä epäonnistuin.

Silminnähden meidän on menestyttävä tässä elämässämme. Selviytyminen on ihan outo juttu, varmaan joku spurgujen ajanvietepeli tai pienituloisten elämäntyö. Meillä ei koskaan ole vaikeaa, hankaluuksia tahi ongelmia vaan meillä on haasteita. Varhaiskasvatuksen piirissä muuten puhutaan nykyisin haastavista lapsista. Huastaaks ne kersat Savvoo? Ei kaikki, heitä on vain vaikeanpaa kasvattaa ja ohjata elämässään kunnolla erityisyytensä tai mahdollisen vammansa ansiosta. Onneksi heidät tunnetaan myös erityislapsina. Kun tosiasia on kerran olemassa, miksi sitä pitää siloitella verbaalisesti? Kun tekojakin tarvittaisiin.

Vielä siviilielämään. Meidän annetaan ymmärtää olevamme heikkoja jos sanomme sen mikä lopulta sanottava on. Jos meillä on vettä paperipussissa niin miksi meillä pitäisi olla konjakkia hienossa pullossa kun kaveri kysyy? Ajattelemmeko kaverin vaativan meiltä jotain tiettyä tasoa? Työelämästä tuttu tulosvastuullisuus ja menestymisen vakuuttelu tuntuu olevan cooleinta hottia myös vapaa-ajalla ja kannamme samanlaisia taakkoja omista jutuistamme toistemme selkäin takana. Sosiaalinen media juoruaa kätevästi mitä taakkoja kaveri tai naapuri kantaa tai näyttää olevan kantamatta. Ehkä jälkimmäinen tapa on mediaseksikkäämpi, sanoinhan jo edelläkin ettei kellään meistä ole vaikeuksia... Minua vain kiinnostaa, mihin kaikkeen ihminen ryhtyy pitääkseen tietyn statuksen muiden silmissä.

Että sellaiset. Kiitos jos et jaksanut lukea tätä saarnaa tänne saakka, kun et oikeasti ole siihen millään tavalla velvoitettu. Seurasit tunteitasi. Ihmisyys sentään tihkuu läpi aina jostain saumasta :)