keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Fatventures: Urbaanirambojen jäljillä




Joko te ihmisrauniot oletta kyllästyneet näihin ainaisiin pyöräilyjorinoihin? Sääli, sillä nyt niitä mättää lisää tällä kanavalla. Taas! Nimittäin, kevät keikkuen tulevi. Toiset selailee matkaesitteitä kun tarttis päästä pois Suomesta karkuun tätä hienoutta. Minä taas haaveilen nenä kiinni maastokartassa, minua kutittelee... ?! ...päästä rytisemään talven jäljiltä eloon heräilevään metsään! Muuan männä viikon ruokatunnilla (eikä vahingossakaan kahvitauolla) vilkaisin kaveripiiriini lukeutuvien Urbaanirambojen vanhoja bloggauksia Joutsenon Katralammen kolmen laavun marssista, ja löysin kotiseutusivistyksestäni taas uuden aukon. Sehän haiskahti seikkailulta!




Sitten sattui vielä erinäisiä vahinkoja, joista reissun kannalta tärkein oli se että perjantai-iltana jouti ajoissa nukkumaan. Elokuvan tillistelyn sijaan ilta kuluikin pakkaamisen merkeissä: makkarat, sinapit, ruisleivät, kuivatut hedelmät, suklaatit, mehut, kahvit sun muut herkut sullottiin rinkkaan. Varusteiden kannalta likimain alasti ajetusta Kerimäen reissusta oli siis jäänyt jotain oppia päähän! Tuli- ja valovehkeet, kartat sekä vaihtovaatteet lähtivät mukaan, tottakai. Lauantai-aamun 5.4.2014 herätys oli kuudelta (!) ja lähtö kahdeksalta, mikä on muuten vuoden ennätys lajissaan.


Etusisuri laukesi niin eeppiseen paikkaan että se piti ihan ikuistaa

Heti alkuun tuli oppitunti läskipyörän jousituksen kenttäkorjauksesta; täysjärkiset peruspyöräilijät tuntevat ko. toiminnan renkaan paikkaamisena. Aamun pirteässä pikkupakkasessa tuntui varsin hyvältä se, etten ole tullut tehneeksi tubeless-asennusta Moonlanderin gumeille! Kokonaista puoli tuntia sain siis nauttia sisärenkaiden olemassaolosta. 


Seuraa sinisiä markkereita!


Toista väriä tunnustaville oli myös ruskeita markkereita

Reittivalintani Imatralta Joutsenoon pohjautui Euroopanlaajuiseen E10-kaukovaellusreittiin, jota pitkin tuli itseasiassa vaellettua Simpeleeltä Rasilaan viime syssynä. EU:sta on siis myös iloa! Kaksipa viikkoa kaunokaista ennen tätä keikkaa kävin tiedustelemassa polkuja lähestulkoon Hinkanrantaan asti; eksymisiltä siis vältyttiin ainakin alkumatkasta. Pään raapiminen alkoi vasta lähellä Hinkanrantaa, sillä kuutostien levennyksen ansiosta Hinkanrannan ja Katralammen kierroksen välinen polkuyhteys loistaa nykyään virallisesti poissaoloaan. Keskikaiteella varustettua nelikaistaväylää ei ole mitään asiaa ylittämään! Kartan tutkimisen jälkeen päätin alistua ajamaan pikku matkan pyörätietä ja lähteä Rantatien ja Kuusitien risteyksen kohdalta kaakkoon kohti Tyrsälän rautatiesiltaa. Kyllä vaan, siellä on vanha silta keskellä metsää! Junanrata kulkee siitä yli vieläkin.


Tyrsälän silta. Kyllä meitä risukoiden rytisijöitä nyt hemmotellaan!

Tyrsälän sillan jälkeen pääsikin sitten mukavasti hiekkatietä pitkin (junanradan huoltotie kenties?) Aholantien ramppiin. Kuutostien alitettuani otin seuraavaksi maamerkiksi suuren voimalinjan, jonka alla ajellen matka taittui kiinni Katralammen kierroksen polkuun ja Ukonhaudoille.


Tästä se ilo alkoi


Ja tähän se uhkasi loppua

Ukonhautojen seutu, yhtään viittaamatta täkäläisen maanrakennusfirman varikkoon, olikin varsin päheetä nähtävää. Likemmäs puolikilometrisen alamäkirymistelyn ja parin livakan sivuttaisluisun jälkeen pisti oikein jälkiviisaudella miettimään, että oiskoon pitäny sittenki jarrutella ja napsia niitä kuvia... Vaan ajettu mikä ajettu. Paikan korkeuserot ovat muuten huimia! Kiukkaanlampi, Raaskalampi ja Kolmaslampi (olisko nimet loppunu kesken...!) uinuvat kukin omissa pikku poteroissaan, polun kulkiessa harjua myöten niiden välistä. Vähänniinkuin Punkaharju pienoiskoossa!


Kiukkaanlammen jellonalaavu


Alkoholilla ei ole osuutta tähän blogiin, sen kuvitukseen saati kirjoittajaan! Häh?

Myllymäen lähestyessä tuli kysymykseen käydä täyttämässä vesipullot Myllylähteessä, joka on varmaan ensimmäisiä lähteitä joita olen oppinut tuntemaan. Kylmä ja pulppuava lähdevesi on ilo paitsi janoiselle suulle, myös silmille. Sellaista vaan alkaa reissujen mittaan arvostamaan. Matka jatkui muutamaa litraa raskaammalla kuormalla.


Myllylähde
 

Nuo Muukon uudenkarheat tuulimyllyt on pirun tehokkaita, oikein tänne saakka tuuli jotta suhina kävi :D


Laskettelukeskuksen ympäristö oli minulle jo pitkälti ennestään tuttua latu-urineen ja koe-eläinpuist kotieläinmetsineen. Parkkipaikalta oli kylttien mukaan enää nelisen kilometriä Haukvuorelle - ne raahauduttaisiin vaikka kynsillä, joskin grillimakkarat alkoi jo kovasti hallita ajatuksia... Tuolle matkalle mahtui vielä mm. kärähtänyttä mäntykangasta ja muutama "vuori", Imatralaisittain mäki :D


Maastopalon vanhoja jälkiä puiden tyvissä?


SaapasMTB marssii

"Hyvinkö nousee?" Kysyi yhtäkkiä ääni sivultani. Sopersin kysymyksen esittäneelle pariskunnalle vastaukseksi jotain myöntävänkaltaista päästyäni mäen päälle. Lumipaikoissa olleista jäljistä päätellen en toki ollut yksin reitillä mutta metsässä kaikki ihmiset vaan tuntuu tulevan ihan puun takaa (nyt oli muuten jo oikeesti huono vitsi). Johtunee siitä että osa aivoista keskittyy ajamiseen, osa syntyihin syviin ja suurin osa on ihan hukassa, se on normaali ajotilanne! Joskus tarttee relaa, eli aika usein siis.


Haukvuoren laavu; vaikeaapa tähän on mitään nokkelanpaa kuvatekstiäkään runoilla. Silmä käteen!


Yksikseen tämä on muuten oikeesti aika... syvältä? -not

Paluumatkalla reitin kulku maanteillä tuotti hieman pettymystä, onneksi oli sentään hiekkatietä. Kivimäentiellä ajoin harhaan, kun sinisellä merkatut puut oli tien parannuksen yhteydessä trimmailtu hevon kuuseen (jotka nekin jo varmaan hakkeena). Reitti kulkee kotvasen oikealle kääntyvää pikku yhdystietä pitkin ja liittyy Roisontiehen, näin ihan vaan jos jotakuta kiinnostaa olla eksymättä ampumaradalle! Katralammen laavulle menevä polku oli myös myllätty metsäkoneella kelvottoma läskipyörällä ajettavaan kuntoon, ja itse laavulle pääsy vaati jo taluttamista. <sucks


Laavulla tapasin muuten liudan/ryhmän/osaston paikallisia nuoria partiolaisia! Lyhyt juomatauko, pientä tarinointia ryhmänohjaajien kanssa. Oli kuulemma pojilla tuloillaan ensimmäinen yö metsässä, hyvissä ajoinpa aloittavat (allekirjoittanut ei ole vielä tänävuonna uskaltautunut metsään ilman pj-telttaa ja kaminaa...) Nostan reippaille nuorillemiehille hattua ja alan kaivella komerosta makuupussia itsekin, yöpakkasten lauhtumista seuraillen. Harmittaa kun en tajunnut kysyä mitä lippukuntaa hyö olliit, ainakin haluan kiittää siitä hyvästä kartasta jonka heiltä sain! Notta kiitos!


Lopuksi, ettei jäisi liian mukavia fiiliksiä, kynnettiin peltoa, suota ja risukkoa xx kilometriä

Loppumatka Aholantieltä Meltolaan olikin sitten kaikessa lyhykäisyydessään pirun pitkä. Wanhoina hyvinä aikoina voimalinjan alla Meltolasta Joutsenoon kulkenut latu-ura oli nyt kaikkea muuta paitsi latu-ura, ja homma meni toivottomaksi säveltelyksi ojien penkoilla ja kynnöksessä. Erinäisiä hiekkateitä pitkin kyllä pääsisi sopivaan kohtaan Aholantiessä mutta hyi, gummit kuluu! No ei - kesällä pitänee kuitenkin fuskata senverran, että polkee tiellä varsinaisen maastoajoreitin alkuun ja pysyy näin henkisesti kasassa!
Kokonaisuudessaan voisi sanoa reissun menneen paremmin kuin luulinkaan. Kampetta riitti ja eväitäkin jäi vähän yli! Kotona kipeiksi paikoiksi osoittautuivat olkapäät ja kainalot, ne ei tykänneet kantaa vähän liian pientä rinkkaa 11 tuntia :(


Voi sitä rahinaa

Lopuksi heitän vielä vähän kommenttia kanssamaastopyöräilijöille viitaten kotona pesemääni pyykkimäärään ja siihen yleiseen mielipiteeseen "lokasuojat on rumat ja ne on vain tiellä". Ketut, ole! Konkelissa, jolla ryvetään kokopäivän reissuja ties-missä ja toisinaan jatketaan seuraavana päivänä eteenpäin, ne on aika must varuste! Lisäksi, olen itse niitä kieroon kasvaneita maanantai-sunnuntaipyöräilijöitä joiden mielestä lokarit vasta tekee pyörän! Suatte nährä.


Kaikkiaan 61 km ja 11 h (sis. tauot)