sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Freesi juttu

No niin, voi kissat ja lehmät sentään. Ei olisi pitänyt juuttua lukemaan keltaista mainosmediaa ruokatunnilla! Tökkäsi taas meinaan pahemman kerran. Niillä on siellä edelleen sama taikasana:

 "Kuulostaa raikkaalta!" 
"Makuna raikas omena!" "Hotellin uudet raikkaat kokoustilat."
"Sileän raikas pinta." "Raikkaat ideat talveen!"

Raikasta on siis nyt kaikki! Sanan freesistä olemuksesta huolimatta tuolla attribuutilla ei kannata koettaa myydä minulle mitään, voitte uskoa sen. No miksei? Kas, pääsemme tarinaan (joka on pitkäveteinen, varokaa)...

---

Savon-vuosinani jouduin kerran talvipakkasilla sikäläiseen taloon huoltamaan sulaketaulua. Koettelemukset alkoivat jo ulko-ovella,  jonka avannut koko lailla ravakkaa tukkihumalaa potenut isäntä rojahti suoraan syliini kuin ylivuotinen perunasäkki. Hapsottavaa, vanunutta kuontaloa oli varmaan ruokottu viimeiksi vuonna kivi-ennen-keppiä ja nenän alla räkäjarrut jarruttivat tässä tapauksessa vain viiksien kasvua - loput "jarruista" valuivat kauhtuneelle college-paidalle. Olisi nyt edes nostanut housunsa...
Väännettyäni ukon tolpilleen, kerroin tarpeeni päästä sähkötaululle ja katkaista mökistä virrat taulun huollon ajaksi. Vastaukseksi ei tullut mitään suomeksi tulkittavaa. Uusi yritys rautalangasta vääntäen tuotti jo naurunsekaisen korahduksen ja ajatelman "ze o yvä se zähcö!". Siispä keuhkot täyteen ulkoilmaa ja sisään. Tämä olikin taas näitä paikkoja... Auttakaa.

Tuvan lattialla vilisti kissoja, luoja ties miten monessa polvessa. Sakean tupakansavun näki ja tunsi hengittämättäkin. Ulkona pakkasessa vietetty aamupäivä sai lämpötilan tuntumaan oitis tukalalta. Itseasiassa se oli sitä, ainakin patterit paahtoivat sähkön kulukista päätellen täysillä. Kuin vastakohtana, katossa paloi välkkyvä ja kylmänkalvakka loisteputkivalo. Tiedättehän - se autokorjaamoilta ja teurastamoista tuttu tunnelmantappaja... Lattialle kasautuneisiin jätteisiin oli tallautunut polkuja kyseisen kodin tärkeinpiin paikkoihin kuten vessaan, jääkaapille ja sohvalle. Ei toki vahingossakaan sähkötaululle, vaikka eipä tietenkään kun sinne ei ole koskaan kellään asiaa! Tyhjät tölkit ja pullot näyttelivät yllätyksettä suurinta osaa ryönän koostumuksessa. Pitkänä miehenä yletyin onneksi tekemään työt nousemalla epämääräisten jätesäkkien päälle. Talon isäntä ei onnistunut jätekasan ylityksessä ihan yhtä mallikkaasti ja rysähti turvalleen sohvan kulmaan, säiköttäen jälkeläisiään imettäneen kissaemon pahanpäiväisesti. Sohvalla lukua ottanut ryyppytoveri heräsi kiskomaan ukkoa ylös lattialta ja ihmettelemään sähköteknistä puuhasteluani. Järjenvastaista, mutta niin humalaista miestä ei taida löytyä etteikö sentään osaisi tupakaksi laittaa - ja nämähän kohta laittoivat. Perkales.

Kaikki savu ja lämpö kerääntyi fysiikan lakien mukaisesti katonrajaan, jossa taulukin sijaitsi. Silmiä kirveli ja kyyneleet virtasivat. Selkäkin kastui hiestä vaikka kuinka koetti pysyä rentona! Lukija varmasti tietää, että sulaketaulujen "posliininupit" ovat valkoisia. Täällä ne olivat ruskeita - peittyneitä paksuun rasvaiseen tervapölyyn, joka olisi varmaan tarttunut vaikka teflonpannuun sellaisen nähdessään. Taulun ja sähkömittarin merkinnät piti niin ikään skrapailla esiin moisen ongelmajätteen alta. Vedin hihasta sillä erää viimeisen positiivisen ajatuksen eli sen, että kaikki edellämainitut olivat "vain" ongelmista pieninpiä: nyt piti nimittäin hengittää. Ei auta. Yks, kaks, kol... Myrkkysavucocktailin koostumusarvio täydentyi pekoninkäryllä ja ihmisen/kissan ulosteella.

Vihdoinkin pääsemme viimeiseen niittiin, jota tässä on jo kolmen kappaleen edestä kömpelösti pohjustettu! Nurkassa särisevä, jollekin kaupalliselle hömppämusiikkikanavalle viritetty kuvaputki-TV sylkäisi ulos kanavan mainoksen: Nyt enemmän uutta raikasta sisältöä! Ymhhh...
Esiintyi jo primitiivistä tarvetta kuristaa kyseisen liikeviestin jyvittänyt mainospäällikkö tai muu vastaava freesi ituhipsteri. Tai ainakin räimäistä työkalusalkku päin töllöä, joka vieläpä huusi aika jäätävän KOVALLA! Oli yksinkertaisesti pakko ottaa aikalisä kyyhöttäen slaavikyykyssä jätesäkin päällä, mukamas työkalusalkkua tonkien. Yrjö kyseli kurkun tasalla, tarvittaisiinko toimiin kenties apua - ei kiitos... Onnistuin vaivoin pitämään sen tunkkaisemman sisällön omissa nahoissani. Vaan sittenpä tärppäsi: salkusta kaivamani, suovettä, kreosoottia ja lehmänlantaa nähnyt työrukkanen osoittautui näissä oloissa varsin päteväksi hengitysilman suodattimeksi. Jospa tämä vaikka tästä! Pistäydyin vähän väliä kyykyssä vetämässä henkeä sen läpi.

 ---

Onneksi jopa kärsimys loppuu aikanaan (ei kyllä siltä tuntunut) ja sain työn tehdyksi. Rynnäköin ulos savustamosta työkaluineni. Traumoja ei jäänyt, mutta keikka vaati kyllä ensi tilassa palauttavan kahvitauon. Se tupakanhaju on muuten aika hemmetin tarttuvaa sortimenttia! Huomasin sen kyllä huoltsikan kassalla "kunnon ihmisten" katseista: Noin nuori mies, haisee jo röökiltä ja silmät punottaa!

Nii-in!

(Huokaus...)





(Olikohan tässä tekstissä nyt mitään järkeä... Olkoonpa olematta :)