perjantai 28. marraskuuta 2014

Sanat jotka tulen muistamaan

Tapasin taannoin Rantasalmella vanhaa kyläkoulua urhoollisesti asuttavan rintamaveteraanin. Kävin tuolloin vaihtamassa hänelle sähkömittarin. Mies oli muistaakseni liki yhdeksissäkymmenissä, mutta kotiaskareet hoituivat silti rautaisella otteella. Pienessä kylässä naapurit ja jälkikasvu olivat tarvittaessa tukena. Saatuani työn tehdyksi hän tarjosi minulle makoisat kahvit, oikeinpa puuhellalla keitetyt, ja istuuduimme tuon ajat sitten hiljenneen koulun rappusille niitä hörppimään. Kirpeää kevättalvista aamupäivää säestivät talitiaiset ja räystäältä tippuva vesi.

Ukon rauhallinen ja kiitollinen ansaitsee suuren kunnioitukseni. Peruna kerrallaan ja katsotaan mihin se riittää. Hän iloitsi pienistä, perustuvan laatuisista asioista, jotka ainakin minulta pääsevät usein livahtamaan ohi aistien. Vai kuulostaako lukijan korviin tutulta vaikkapa se että ruoka on laitettu, polttopuut kannettu ja tupa lämmitetty - mutta siinäpä sitten harmitellaan kun ei ehdi tehdä enää mitään "järkevää"? Sitten taas kun harrastukset vievät mennessään, jää oma elinpiiri rempalleen. (Näin täällä...) 


Nykyään sanovat tyytyväisyyden olevan taantumusta. Mutta ilman tyytyväisyyttä pieniin onnistumisiin, tulee vain hädissään ryhdyttyä seuraaviin suorituksiin saamatta oikeastaan enää mistään kiinni. Niin se on. Mutta kun malttaa mielensä ja tekee asian kerrallaan niin hyvin kuin osaa ja muistaa olla siitä iloinen, saattaa seuraavalle idealle tai projektille olla jo ihan uudenlaisia eväitä. Tahi sitten idea ei saata tuntuakaan enää niin pakottavan tärkeältä :)

Ai niin, mutta että ne sanat! "Tällaisenakin kevätpäivänä", mies sanoi, "minä joskus ihan vaan kuljeskelen lähimetsässä. Minä istuudun ehkä kannon nokkaan ja kehrään!"