torstai 11. joulukuuta 2014

Fatventures: Operaatio Lettu

Tulipas männä viikolla päivänä pilvisenä istuttua sisällä oikein olan takaa. Oli ensin työpalavereja, koulutuksia ja tuikitärkeää* liikelätinää. Illan vapaa-aika taas humahti tietokoneen sielunelämää opiskellessa, eli käyttöjärjestelmän asennuksen parissa manaillessa. On muuten erinomainen tapa ulkoilmaihmiselle hankkia tukkoinen ja pystyyn kuollut olotila!

Omalääkäri määräsi tapaturman ensiavuksi pitkät yöunet ja lettutaikinaa. Siitä tulikin imelää :P






Varsinainen hoito alkoi varhain seuraavana aamuna. Vapaapäivään pohjautuvan, klassisen yksinkertaisen hoitomuodon lääkitys käsitti taikinan lisäksi vähän muutakin evästä, vaihtovaatteet, pannun, rinkan sekä läskipyörän - kesän ja syksyn mittaan entistä sotaisanpiin (tasapuolisuuden nimissä myös pasifistisenpiin) väreihin tällätty Moonlander joutui nyt kunnon säätö- ja kiristyslenkille!

Reittivalinta ei mietityttänyt kovin kauaa: Myllykosken laavun reitti oli odottanut revanssia jo yli puoli vuotta. Sen lisäksi että reitin voisi kiertää tällä kertaa oikein päin, voisi sen käydä myös iloisin ja avoimin mielin: kevättalvinen käyntini täällä sujuikin varsin ikävissä tunnelmissa. Lopun aikoihin.
(Olin tuolloin aiemmin mennyt perinteiseen retkuun eli ihastunut tyttöön, jota ei taas kiinnostanut p***** vertaa. Juttu luisti ja hauskaa meillä oli, mutta annoin toisen vaivautuneisuuden ja turhautumisen kulkea täysin ohi astieni. Tyttöparka oli itsekin hyppäämässä liian aikaisin seuraavaan junaan... Paluu takaisin "maan pinnalle" oli auttamatta liian myöhään ja sattui niinkuin sen pitääkin.)



Uusi militaristis-pasifistisis-läskipäinen värimaailma hakenee vielä vertaistaan. Vai tunnustaako joku??


Kaukopäässä huomasin ilokseni että reitti on käyty raivaamassa ja merkkaamassa uudelleen kesän aikana. Keväällä olinkin eksyä sinne. Polku oli nyt kuljettavassa kunnossa ja siniset merkkitäplät löytyivät jopa ajettaessa! Risuniemen luontopolun kohdalla oli niin ikään reittien yhteiskäytössä oleva osuus merkitty kansan- (jopa minun-) tajuisesti. Esitän reitin ylläpitäjille lämpimän kiitoksen, loistavaa :D  !






Koivuniemen jälkeen etsiydyin tohkeissani kelkkareitille suuren voimalinjan alle. "Tohkeet" karisivat parin soistuman jälkeen,  kun jo valmiiksi ehtoopuoltaan elävät ajokengät näkivät hyistä mutaa nilkkaa myöten. Lukija voi arvata oliko noissa kengissä jäljellä vedenpitävyysominaisuuksia... Olen tituleerannut tätä ajokonseptiani SaapasMTB:ksi, olisi kai nytkin pitänyt pukeutua nimen mukaisesti! Pyörälle tuli useaan otteeseen raja vastaan takakiekon kaivautuessa Isänmaahan vaihtajaa myöten. Vaan eipä tässä mitään golfkenttää lähdettykään ajamaan! Mikäs reissu se nyt olisi sillä tavalla?



Ajamisen iloon ei tarvita BMW:tä


Fasiliteettien asetuttua oikeille kohdilleen, oli itse Myllykosken polku jälleen mukavaa ajettavaa. Näin lumiaikaan joutui toki taluttelemaankin monessa jyrkänteessä. Jäljistä päätellen polulla oli ollut kulkijoita viikonloppuna, paikoittain jopa samana päivänä. Pienemmät lammet ja järvet olivat saaneet jo ohuen jääpeitteen ja uinuivat talviunta. 












Rajalampea. Taas!


Itse Myllykosken kohina kuului jo kauas, aina Syvänsalmenmäen rinteelle saakka. Vettä riitti siis tälläkin käynnillä. Laavulle päästyäni tutkin vieraskirjaa: kesän aikana täällä oli käynyt kuhina. Kymmeniä aukeamia selattuani löysin keväisen puumerkkini. 

Polttopuuksi oli tarjolla - oho - koivuhalkoa! Kuivat vaatteet ylle, notski tulille, mutaiset varpaat paistumaan ja voita pannulle... Tai siis ei voita pannulle, koska voipaketti jäi kotiin. Paniikkiratkaisuna länttäsin pannulle voileivät, joissa laardia tapaa olla Porvoon mitalla näin reissuilla. Sinertävän hämärän laskeutuessa operaation ydinajatus kävi toten ja pääsin lettujen makuun.






Ei mikään kaunis luomus mutta se maku, se maku...!


Laavulla pistäytyi myös vanhenpi reittiä huoltava herra ja rupattelimme tuokion. Kesällä oli kuulemma itänaapuristamme käynyt maastopyöräilevä joukkio täällä makkaran paistossa. Olipa joskus nähty myös täkäläisten motocross-tiristelijöiden näitä polkuja kyntävän mullaksi. Hävetkööt, venäläiset sentään tajusivat jättää pyöristään moottorit pois!

Voi mokoma loppui. Letut alkoivat ottaa kiinni pannuun ja minua alkoi ottaa pannuun se, kun ne letut ottivat pannuun. Pimeän tultua läksin kotia kohti.






Paluureitti ei tarjonnut enää yhtä hurjia mäkiä kuin tuloreitti, täysi vatsa ei tosin mitään hirmuista rytkytystä olisi kestänytkään. Taivas tiputteli hiljalleen lunta, välillä taivaanrannassa näkyi Ruokolahden valot ja matka joutui tasaisia polkuja sipsutellen. Muutama uusi hakkuuaukea oli näemmä kesän mittaan ilmestynyt maisemiin, talousmetsien maakunnassa kun ei metsän "pystyssä pysymiseen" voi juuri luottaa... Valokuvaaminen jäi taas niukanlaiseksi, sillä pikku kamerassani ei ole juurikaan yökuvausominaisuuksia. Mutta muistikuvat ovat sitäkin paremmat! Ja niitähän tänne tultiin hakemaan.

Reissuun meni loppujen lopuksi aikaa rapsakat 10 tuntia. Ihan hyvin näin sydäntalvella. Ennen kaikkea tuntuu kuin olisi saanut takaisin ne kaikki kevättalvella näihin maisemiin puretut energiat, vieläpä koron kera! Jälleen kannatti herätä :)

*Siitähän voidaan olla niiiiiiin montaa mieltä...!

Pöytävuorelle näkyi jo Rasilan valojen kajo