sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Toivottu vaikutus

Vilvoittelen saunan päätteeksi vanhempien talon rappusilla. On myöhäinen ja lämmin kesäilta, eletään kesäkuun loppupuolta tänä vuonna. On ollut ukkospäivä ja raskaat pilvenriekaleet mataavat vieläkin verkkaisesti itäisellä taivaalla. Mustarastaan kaukainen luritus ja pääskysten satunnaiset kirkaisut säestävät seesteistä iltaa, radio soi hiljaa keittiön puolella. Mutta yhtäkkiä radion ääni särkyy.

"Tuuu, Tuu-tuuuuu". Hermostunut, uhkaavan kuuloinen musiikki täyttää keittiön. Muistelen kuulleeni tuon kalmankalskahtavan huhuilun joskus ennenkin. Isäukko kömpii alakertaan ja ihmettelee, onkohan radioasemilla menneet pasmat sekaisin - joka kanavalta kun puskee samaa mölinää.

"Kohta seuraa vaaratiedote", ilmoittaa radio päättäväisesti. "Snart följar en varnigsmeddelande". 

"-Eikö olekin hirmu hyvin onnistuttu tuossa musiikissa luomaan semmoinen vaaran ja uhkan tuntu?!" Keittiössä puuhasteleva äitini pukee yhtäkkiä sanoiksi koko sen tuhannen voltin lailla iskevän tunteen joka herää, kun tuon musiikin kuulee. Ja totta se on... Kylmä kouraisee nytkin selkärankaa ja iho pukkaa kananlihalle. Olen juuri niitä ihmisiä, jotka saadaan parhaimmillaan pakokauhun ja adrenaliinipiikin valtaan vain pelkän musiikin avulla!
Masokismihengessä otan tilaisuudesta ylimääräisen vaarin ja fiilistelen hetkisen tuon maailmanlopun äänimassan lamaannuttavaa tunnelmaa. Päästän mielikuvituksen laukkaamaan: Nyt linnut lakkasivat laulamasta. Tuuli tyyntyi, ja se tapahtuikin sitten lopullisesti. "Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla... Eikä kukaan meitä enää etsi", povasi jo Sir Elwoodin hiljaiset väritkin aikoinaan. Tänä vuonna ei ihmiskunta enää leivo joulutorttuja, eikä kaverin serkun kälyn kummin tuttu palauta koskaan sitä kottikärryn renkaaseen lainaamaansa paineilmaa... Taivas mustenee ja naapurin pikkupoika ihmettelee, miksi tuo mies itkee. Maan vavahdellessa ja horisontin pudotessa hehkuvaan, alati lähestyvään laavamereen voimme vielä halata läheisiämme ja kiittää yhteisestä matkasta. Tämä oli tässä.

***

Ennen kuin romahan pre-apokalyptisiin kuvitelmiini sen kummemmin, alkaa radiotäti posmittaa tiedotettaan ja lataa helpottavan totuuden päin odottavia tärykalvoja - karhu se siellä vain tallustelee naapuripitäjän kylänraitilla! Syöden varmaan suihinsa ihmisiä, joutsenolaisia ja autonrenkaita... Siksi siis moinen haloo. Och samma på svenska, ingen fara (här)!

Ohjelma palaa normaaliin kulkuunsa. Bogskär seitsemäntoista, luode kolme, pilvistä, vesikuuroja.



Suurtehohälystin. Pelotti kuvata vieressä;)


Onnittelen vielä mielessäni tuon musiikin säveltäjää, nyt voisi luonnehtia biisin todella tekevän yleisöönsä toivotun vaikutuksen! Samalla voisi toki onnitella toista "säveltäjää" siitä torvifanfaarista, joka rämähtää vesitornin katolta aina kerran kuussa. Viimemainitussa tosin määrä korvaa puhtaasti laadun, mutta teho on varmasti taattu! Fillaria, ostoskasseja ja allekirjoittanutta saa ainakin naarata ylös ojan pohjalta (olen ääniyliherkkä).

Merisään jälkeen Frank Sinatra tunnelmoi kesäyössä. Tuntuu lopulta hyvältä tassutella kostealla nurmella laavajärven sijasta...
Rauha maassa.