sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Jään polte

Tänä armon vuonna tammikuun mukanaan tuoma pakkanen kietoi koko läänin kristalliseen helmaansa, aivan kuin silloin ennen vanhaan! Putket jäätyi, autot hyytyi, sänki tarttui kaulaliinaan - talvisia huveja voisi luetella vaikka kuinka ;)
Tuolloin myös Kaakkois-Suomen Seikkailijat pyöritteli hiljalleen sähköpostirinkiään, jossa Lappeenrannan osasto heitti ilmoille idean talvivaelluksesta. Kamraatti Joni loihe lausumahan seuraavaa:

"Jokainen osaa heittää kesäreissuja. Jostain kumman syystä ihmiset eivät oikein talvella viitsi retkeillä. Siihen on syy. Eivät osaa eivätkä uskalla kun on kylmä. Kyllä se talviaika kuuluu myös yön yli retkeilyyn ym. eräilyyn. Jos pärjää talvella luonnossa, niin pärjää myös muina vuodenaikoina."



Löysät aineet pöydässä, kova aihe ilmoilla


Siitäkös sukeutui toimenpiteitä. Allekirjoittaneen tuvassa, joka satuttiin sopimaan kokouspaikaksi, oli piakkoin kuusi vakavaa naamaa listaamassa edellytyksiä parin-kolmen päivän talvijotosta varten. Suur-Saimaan karttaprojektioita tutkittiin sellainen kiilto silmissä, että lukijalle tuskin tarvinnee valottaa enempää jotoksen reittiehdotusta... Liian kosteaksi jääneen raparperi-marjapiirakan ja halvan kahvin voimin todettiin kuitenkin porukalta löytyvän "pikku puutteita" niin varuste- kuin tiedustelupuoleltakin. Kuten vaikka oman talvimakuupussini olemassaolemattomuus sekä se, että aniharva meistä oli käynyt koputtelemassa jäitä tänä talvena. Joni oli ottanut mukaan liki valmiiksi rakentamansa ahkion, jota vedettiin ja käpisteltiin kilvan. Siinäpä olisi oiva kapine kantamaan useamman päivän retkisässynät...!

Kokouksen myötä alkoi yhtäällä ja vähän toisaallakin rakentua ahkioita ja minä laitoin (vuoden jahkailun päätteeksi) talvimakuupussin tilaukseen. 



Ahkion maalin kuivattelua verstaalla. Käytetty, mutta pikku pakertamisella soiva peli!



Tammikuinen iltapäivä Ukoskan edustalla


Mittauspisteen jäänpaksuus oli 25 cm


Mittaajan tajunnan taso oli pakkasella


Toteuttamiskelpoisen reissun edellytys on myös jään paksuuden riittävä tiedustelu - olisihan haaveissa päästä tekemään jääretki. Varovaisuuden merkitystä ei voine jäällä liiaksi korostaa, siitä kertoo myös ulkopuolisilta tahoilta niskaani satanut "elä hullu mee sinne, sie kuolet" -tyyppinen kommentointi. Mutta kylläpä vaan jää on paikoin kulkijaa ja pilkkijää sakeanaan?! Maalaisjäki, naskalit, tuura ja kaira tarjosivatkin (jälleen) tutkimuksille parhaan pohjan. Tammikuun mittaukset tuottivat varovaisen optimistisia odotuksia tilanteen kehitykselle; virtapaikkoja ja isojen saarten välisiä kapeikkoja lukuunottamatta jään paksuus oli kotivesillä parinkymmenen sentin luokkaa. Ja se jää oli oikeaa teräsjäätä!



Yökortteeri Malonsaaressa. Alan jotenkin tykästyä C-laavuun

Kuitueristeinen makuupussi ja ilmalla täytettävä retkipatja saapuivat tammikuun loppupuolella. Päädyin valinnassani kuitupussiin, koska direktiivin mukainen elokuusta toukokuuhun kestävä syksy tuppaa olemaan perin märkää aikaa! Untuva toki eristäisi paremmin, mutta sen reissusta toiseen jatkuva kosteudelta varjelun tarve käänsi katseeni muualle. Talvisin mukana kulkevassa kevytuntuvatakissakin on jo hoivaamista kerrakseen. Harmikseni pääsin nytkin testaamaan kamppeita vasta pakkasten lauhduttua nollakeleiksi... Vesi alkoi nousta jäälle eikä läheisiin saariin ollut mitään asiaa iltapimeällä. "Pussitestin" pelasti onneksi Malonsaari, jonne pääsee turvallisesti pikku kävelysiltaa pitkin. Tihkusateisena yönä ei talvitunnelma ollut mitenkään aidoimmillaan mutta uni maittoi - sietikin, onhan pussin mukavuuslämpötila "vasta" -20 astetta!



Toen perrään; missäs sitä ollaan?




Helmikuun alun lauha sää toi loskan teille, vedet jäille ja veti mielen mustaksi. Vipelenvirrassa loiskui pitkän matkaa avovettä, joskin paikka on aina ollut vähäjäinen. Onhan kyseessä virta. Jäiden hakkaaminen - ahkion rakentelusta puhumattakaan - tuntui vesisateen alla perin turhalta ja porukka alkoi varautua patikkareissuun maita ja mantuja pitkin. (Itseasiassa maareittihän on pidettävä vaihtoehtona aina hamaan jotokseen saakka, eihän tulevaa koskaan tiedä...) 

Ystävänpäivän seuduilla tilanne kuitenkin muuttui huomattavasti parempaan suuntaan. Sää kylmeni ja lumisade valkaisi maiseman. Suuntasin tuolloin tiedustelulenkkini suoraan asian ytimeen - keskelle Suur-Saimaata!



Protector was here 


Hiekkapakka, tuo autiuden ikoni


Mittausmatkalla ei maisemista päässyt juuri nauttimaan sillä lumipyryssä näkyvyys rajoittui puolen kilometrin tietämille. Muilta osin havainnot olivatkin pelkkää hunajaa, jään paksuus oli tasaisen oloisesti kahden-kolmenkymmenen sentin välillä. Paikoin sohjoa, mutta sekin teräsjään päällä. Hinkanrannassa ja lahden suojissa lunta oli ehkä hieman toistakymmentä senttiä mutta isolla selällä pääsi jo käppäilemään paikoin liki paljaalla jäällä. Eräänlainen kivi vierähti sydämeltä laivaväylälle saapuessani; se oli jäätynyt umpeen laivaliikenteen loputtua tammikuun loppupuolella. Hinaaja-murtaja Protector on luultavasti viimeisiä siitä kulkeneita aluksia. Väylällä jäätä oli toki hieman ohuemmin kuin ympärillä, mutta hakkaaminen ja kairaaminen tuottivat tulokseksi kymmenestä viiteentoista senttiä teräsjäätä.
Samalla reissulla en malttanut olla tekemättä "pientä historiaa" kävelemällä eräänlaiseksi kulttipaikaksi muodostuneelle Hiekkapakan sääasemalle - nyt siellä on käyty sekä kanootilla, veneellä että saappailla :)



Tätäkin muuten kandee reenata


Jotta (toivottavasti) harvempi asia rysähtäisi talvijotoksella niskaan "ihan outona juttuna", oli paikallaan tehdä harjoittelureissu. Ahkion vetoaisoja ja -valjaita piti säätää, kuormaaminen opetella, hakea sukkien määrää ja laatua saappaissa kohdilleen, selvittää taukovaatetuspolitiikkaa, hioa majoitteen teon ja kylmässä nysväämisen praktiikkaa... "Overnighterin" kohteeksi valikoitui lähellä edellistä mittausreittiä sijaitseva Satamosaari, jonne Joutsenon Hinkanrannasta kertyi noin viiden kilometrin taival. Ei paha? Pikku tiedottamisen seurauksena matkaseuraksi ilmoittautui Lappeenrannan osastosta "Indiaana"-Joonas Talka. Ainakin mukiinmeneviä säitä päästiin todistamaan!









Väylän laidalle noussut "näytekappale"


Kuorma päällä ahkio alkoi puhua karua kieltään matkanteon käytännön olemuksesta. Vetovaljaissa henkselit osoittautuivat liki turhiksi ja pulkan lasikuituaisojen yläpäiden kumiletkukiinnikkeet olivat liian pitkät. Sen tunsi. Lumikengillä ei ahkion veto ehkä ole aivan sitä herkuinta hommaa aisojen rytkyttäessä lanteita, mutta oikeanlaisella kävelyrytmillä voi asiaa hieman auttaa. Myös vetovyön laskeminen mahdollisimman alas helpotti. Kantapäät ilmoittivat heti paluupäivän alussa oman kantansa kuorman vetoon lumikengillä - menemällä puhki. "Kovalle reissulle" siis kenkiin paksummin sukkia, rakkolaastarit ja ihoteippiä!







Ylä- ja alamäkitestejä Ala-lylyssä





Muilta osin "kenraaliha(r)joitus" sujuikin varsin lupsakasti - vai miltä nyt ikinä kuulostaakaan saunominen kuun loisteessa, lumihankikylpy ja makkaranpaisto? Makuupussiin oli ilo kömpiä puhtoisena eikä filmin katkeamista tarvinnut odotella ikuisuutta... ;)



Ehheh, tulihan käytyä!




Lisää kuvateksti - Miksi???


 ***

Tätä kirjoittaessani on itse talvijotokseemme aikaa neljä-viisi päivää. Whoa!! Valmistelurumba pyörii täyskierroksin. Jalona haaveena ja tavoitteenamme on vaeltaa Lappeenrannasta Imatralle Saimaan jäitä pitkin, mikä ei todellakaan ole meille läpihuutojuttu. Olosuhteet jäällä vaihtelevat, lumi peittää alleen monta vaaran paikkaa eikä kukaan meistä tunne jäitä niin hyvin että voisi henkseleitään siitä paukuttaa.

Mutta ilon kautta! Nöyrin mielin, naskalit kaulassa, tuura kolisten ja hyvällä porukalla - tyhmyys ei ole onneksi ainut asia mikä joukossa tiivistyy :)

Kävi miten kävi, kuulette siitä tällä kanavalla!