sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Mitä teit hiihtolomalla? | Kertomus suunnittelupöydän ja Haukiselän välisestä etäisyydestä

Kello kävelee verkkaisesti myöhäisenä perjantai-iltapäivänä. Auto on lastattu reissuvarustein ja aamuisen aherruksen tuloksena on saavutettu lähtövalmius. Äsken oli vielä kiire, nyt on aikaa vaikka pihan kolaamiseen ja pikku välipalaan. Odottavan aika on pitkä. Päivän parhaat ulkoilusäät pantiin jo jakoon, jäljellä olisi vain viimeiset valon tunnit, illan hämy ja tämän kaiken perivä pimeys. Puhelin soi.
Soittaja on odotetusti Jesse, joka ilmoittaa päässeensä työn ikeen alta ja saapuvansa pian. Parilla lisäsoitolla saadaan liikkeelle myös Imatran-Joutsenon toveri Siekkinen. Lappeenrannan iskuryhmän muodostavat Joni ja Joonas ovat jo ehtineet sovittuun paikkaan, Laihianrantaan Lauritsalan seudulle.




Jos jäille haluat mennä nyt (nii mene sitte)


Rannalla iltapäivän jo hämärtyessä edellä mainitut viisi miestä (Kai työ miut tunnette? Ai ette?) järjestyvät retkueeksi lumikenkineen, ahkioineen ja vähän suksineenkin. Kylmä länsituuli kertoo jo omaa kieltään siitä että nyt ollaan tekemisissä talven ja Saimaan kanssa - ja hyvä niin, onhan tarkoituksenamme taivaltaa jäällä seuraavat pari päivää. Reissun on haaveiltu kulkevan täältä Päihänniemeen, josta seuraavana päivänä Satamosaareen ja sieltä edelleen Tiuruniemen ja Imatran suuntaan.
Vaikka takana onkin useampi tiedustelureissu ja jopa ahkion testiveto, muljahtaa mahan pohjassa ikävästi kun näen mönkijän kahlaavan jäällä akseleitaan myöten kohvassa! Mönkkärikuski kiroaa viheliäistä keliä lumipeitteen alla ja pikku jutustelun myötä tuntuu suhtautuvan reissusuunnitelmiimme varovaisen epäröivästi.

"-Tuo yhdistelmä voi kyllä olla vähän tuskallinen", mies tuumaa Joonaksen varustuksesta - tämä kun on meistä ainut joka ei vedä ahkiota. Rinkan ja lumikenkien yhdistelmä ei minustakaan tunnu vielä kaikkein houkuttelevimmalta, vaan panaappas kahtomal ennen kuin ollaan asiasta jotain mieltä!


Lähtölaukaus kajahtaa. Keneltä, se jää mysteeriksi.
"-Kuuleha sie ko jää narisee!" 



Kävi taas niin että tärähtäneimmässä kuvassa oli hauskinta


Urakan alkajaisiksi suuntaamme läheiseen Lamposaareen. Saareen on lossiyhteys talvellakin, joten lossin sulaa väylää on varottava kuin ruttoa ellei tahdo uida tahattomasti heti kättelyvaiheessa. Otamme kaiken varalta maihin jo Lamponiemen kallioiden kohdalla ja siirrymme tien yli pohjoiseen kohti Soukionniemeä.

"-Katuvalot paistaa ja autoja viuhtoo ohi. Saaressa on aina -- maanantai?"

Lossilinjan avovesi on levinnyt hyvän matkaa pohjoiseen saaren ja mantereen välillä. Onkohan täälläkin virtausta? Uskaltaudumme jäälle sähkökaapelin alkupylvään kohdalta ja matka jatkuu Kohusaaren ohi Syväsalmeen. Vöitä kiristellään, varustuksia kohennellaan ja kohta niitä kohennellaan lisää. Porukan ainoana hiihtäjänä Joni toteaa jään kertyvän ikävästi suksien pohjaan ja raaputtelee tilanteen mallilleen. Kohva puskee hieman ikävästi myös lumikenkien rakenteisiin ja ahkioiden pohjiin. Nyt tarvittaisiin tasaisen varmaa liikettä eteenpäin.






Pimeä laskeutuu, Lamposaaren keinovalot ja -sivistys jäävät taakse. Ahkio ilmoittaa vetovyön välityksellä että perässä tullaan eikä ohi lähdetä. Myös suksien luisto vetää Jonin mietteliääksi ja Jukan on raavittava ehtimiseen pulkan pohjaa. 

"Tasaisen varma" liike alkaa tuntua perin kyseenalaiselta tilalta Keskisenselällä. Joonas ja Jesse pitävät edellä kuvailtua tahtia ja kasvattavat välimatkaa loppuporukkaan, jolla pikku raapimis- ja säätötauoista on jo muodostunut kiusallisen nopeasti uusiutuva luonnonvara. Havaitsen kauhukseni että omakin ahkioni kerää jäätä pohjaansa aivan jäätävästi. Jukkaa alkaa lopulta hapottaa. Mies päättää pikku tuumauksen tuloksena kääntyä takaisin alkupisteelle ja liittyä moottoroituihin tukijoukkoihin vielä kun se on mahdollista - Päihänniemessä kun ei enää ole autokyytejä. Joni mutisee jotain epätasaisesti jakautuvasta matkanopeudesta ja lähtee Jukan peesiin, eihän ketään pidä päästää yksin pimeälle jäälle. Sovimme että Päihällä tavataan leiriytymisen merkeissä.
En vielä arvaakaan että kyseessä on reissun kenties onnistunein siirto.

Parinsadan metrin päässä mutinan aihe on sama, arvelen että tästä tullaan vielä keskustelemaan tulevia reissuja suunniteltaessa. Selitän lyhyesti tilanteen muuttuneen ja jatkamme Jessen ja Joonaksen kanssa kolmistaan eteenpäin, kohti Päihän ohi kulkevaa laivaväylää. On jo pimeä ilta, kello käy yhdeksän aikoja. Porukan jakautumisen myötä myös varusteet ovat hieman levällään; majoitteen virkaa hoitava puolijoukkueteltta kun jäi Jukan ja Jonin kyytiin. Kamina sen sijaan on meillä.



Valot pimeyksien reunoilla


Kuin varkain seuraamme liittyy lumisade. Lämpötila on kuutisen astetta pakkasen puolella, mutta se ei tunnu haittaavan ahkion pohjan hidasta mutta sitäkin varmempaa jäätymistä. Liikkuessa on hiki ja pysähdyttäessä taas palelee välittömästi. Nesteytyskin pitäisi muistaa ja tajuan tehneeni asiassa ison virheen pakattuani vesipullot ahkioon. Kylmillä sormilla saan käpistetyä kenttäpullon auki ja jäähileet rapisevat kurkkuun. Järki vaatii jatkamaan, keho taas pysähtymään. Ja heti-kohta toisinpäin.

Vielä muutaman raskaan kilometrin jälkeen minua alkaa pänniä se tosiseikka, että vasta reilu puolet illan etapista on takana! Ei näin. Pupellan jäistä eväsleipää vaikkei ole edes nälkä. Nyt jos koko porukka olisi kasassa, voitaisiin yhtä hyvin laittaa leiri pystyyn lähimpään saareen ja jatkaa huomenna uusin voimin. Voi, miksen tajunnut ehdottaa tätä jo hajaannuttaessa?

"-Jukka putos jäihin! Ne oli menneet lossin tältä puolen!"

Joonakselle tulleen tekstiviestin julkaisu keskeyttää murehtimiseni ikävästi vatsan pohjaa muljauttamalla. Lyhyempi reittivalinta oli siis ilmeisesti perinyt hintansa välittömästi... Onneksi loiskahdus oli ylettynyt rantavedessä vain polviin saakka, vaan uitu mikä uitu jo ihan periaatteestakin. Viestin mukaan molemmat taistelijat olivat kuitenkin kunnossa ja pääsemässä autoille varusteiden vaihtoon.



...ovat harvassa...


Meidän matkamme jatkuu hitaanlaisesti väylämerkkien punaisten ja vihreiden välähdysten seassa. Kapean laivaväylän valot ovat iso plussa suunnistukselle, joka perustuisi muuten kompassisuuntimaan ja kartan käyttöön. Myös epäurh nykyurheilijamaiseen tapaan GPS rekisteröi matkan edistymistä, varmistaen sijaintitietoa.

Imatran kamraatti Joona ottaa yhteyttä jossain kohtaa ja tiedustelee kuulumisiamme, jotka eivät enää ole kovin häävejä. Mies oli viimeiseen saakka lähdössä reissulle ja rakentanut ahkionkin - mutta jalkapöydän lävistänyt naula asetti lopulta päivää aikaisemmin oman kivuliaan esteensä matkalle. Kotitapaturma-piste-fi.

Rei'itetyllä tassulla ahkion kanssa eteneminen olisi kyllä ollutkin pelkkä tuskien taival. Ehjillä koivillakin meno on muuttunut vähintään tervanjuonniksi, vetovyö hiertää lantiota mustelmille ja takareidet ovat kuin tulessa. Tätä ei muuten opi pyöräillessä :) Tajuan ettei ahkio jätä lumeen enää tunnuksenomaista jälkeään, vaan pohjan jääkerros tekee jäljestä pelkän sumean kourun. Kiroan perässä raahautuvat halot, kaminan ja jääkairan alimpaan helvettiin.

Keskustelu siirtyy seuraavien päivien suunnitelmien realistisuuteen ja suoraan sanoen siihen, päättyykö koko reissu kenties Päihänniemeen. Kylmä totuus on se että vasta kolmannes reissusta alkaa olla tampattu, kolmen ukkelin voimat on puristettu loppuun ja kello on yksi yöllä! Sitten pitäisi vielä pukeltaa PJ-teltta pystyyn, hoitaa se lämpimäksi, syöpötellä ja lopulta asettua vaakapolarisaatioon... Herätäkseen kolmen-neljän tunnin kuluttua puskemaan vastaava rumba Satamosaareen?

Kyllä ei. Kyllä minun reissuni karahti Päihälle.



...mutta olemassa!



Haukiselällä, siis jo Päihänniemen edustalla, sysipimeä loputtomuus murtaa lopullisesti pienen ihmisen uskon tuleviin päiviin. Lumisade ja usva huonontavat näkyvyyttä ja kätkevät ajoittain Pulpin tehtaat liki kokonaan taakseen. Jotain valoa siellä hohtaa, jotain savua sieltä nousee. Muukon tuulimyllyjen valot välkkyvät jossain oikealla horisontissa.

"-Kilometri enää, jaksaajaksaa!!"

Kun ystävällismielinen kannustuskin lähinnä vain nostaa V-käyrää ja saa pysähtymään kuin boikotin merkiksi, tajuan huumorintajuni loppuneen. Ei aivan niitä yleisimpiä tilanteita mutta valitettavasti nyt läsnä. Puistelen sentin lumikerroksen takin päältä, ahkiota kuorruttaa jo kolme senttiä. Kymmenen askelta kerrallaan on lopulta suurin puristus johon pystyn, sitten on huilattava. Koko ihmisriepu on pyyhitty loppuun.

Sitten näemme otsalamppujen välkettä keskellä mustaa yötä. Ai siellä on se ranta? Äskettäin motorisoitunut kaksikko on päässyt perille ja alkanut (toivottavasti) tampata leiripaikkaa. Meidän poijjaat! Joonas "the walkie Talkie", jonka varustus on tahdista päätellen osunut kohdalleen, lähtee kirimään kohti valoja. Alun mönkkärikuski oli väärässä epäillessään rinkan toimivuutta, kyllä se nyt niin meni että pulkan nyhtäjät vikisee...



Perjantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan


Loputtoman loppupuristuksen paradoksaaliseksi päätteeksi raahaudumme Jessen kanssa jäältä rantaan leiripaikalle. Koko maailma saa puolestani suksia v*****n. Mutta hei - nythän pääsisi pikku askaroinnin jälkeen lopulta lepäämään, keep calm and man-up! Hieman tiimihenkeä mukaan. Telttaan keksitään jostain kepit ja salko, narutkin saadaan kiinni tyydyttävästi (mikäli lukijalle jäi vielä jotain epäselvää ahkion luisto-ominaisuuksista, kerrottakoon että teltan tukinarun saa huoletta kiinnittää tyhjään pulkkaan)!
Kesken teltan pystyttelyn on Jessen kysyttävä Yrjöltä neuvoa. Keskustelua käydään ainakin sammaltavaksi puolaksi ja makkaranpaloiksi, koville on siis ottanut muillakin. Oma vatsani ei juuri ota olotilaan kantaa muutoin kuin ruokaa vaatimalla, sitä vastoin jomotus päässä kertoo minun laiminlyöneen kunnon nesteytyksen. Ehkäpä se juomarakko olisi ollut kovaa valuuttaa??
Kun sitä kenttäpulloa ei vaan näköjään tule kaivettua ahkiosta riittävän usein!




Kymmenen pistettä kaminan neitsyydestä sai se jätkä, aijai.


Aamuyöksi kääntyvää iltaa voisi jatkaa läheisessä nuotiokatoksessa tulistellen, mutta savuntäyteinen sillit suolassa -meininki ei jaksa nyt kiinnostaa. On saatava kuivaa ylle, lämpöä telttaan ja murkinaa kupuun. Taikka siis olisi pitänyt saada jo neljä tuntia sitten.

Homma alkaa lopulta kääntyä voiton puolelle kaminan varastorasvojen kärytessä vienosti teltassa. Uuden lämmönlähteen käyttöönottotilanne olisi totta vie voinut olla juhlallisempikin, vaan näillä mennään nyt. Pikku galluppi paljastaa Joonaksen olevan meistä ainut jolla olisi edes suunnilleen virtaa ja edellytyksiä laittaa muutaman tunnin päästä leiri pakettiin ja jatkaa matkaa kohti Satamosaarta. Kaikki muut ovat joko rikki, märissään tai molempia. Enemmistöpäätöksellä toteamme reissun karahtaneen tällä kertaa näille kiville.



Pahempaa oli kuin miltä näyttää (Kuva: Joonas)


Aamulla - tai siis päivällä unitila päättää lopulta väistyä ja alan könytä ulos makuupussista. Alaselkä on kuitenkin toista mieltä, hartioihin säteilevä vihlaisu pakottaa ottamaan yrityksen uusiksi pari kertaa. Aamukahvit on juotu kuulemma jo hyvän aikaa sitten. Ulkona sää on kuin parhaastakin matkailumainoksesta, kuten varmaan kuvakin kertoo. (Tai kukas tänne nyt matkailisi, kun voi lentää ympäri maailmaa "persoonallisesti" kuten ne kaikki muutkin...)



Haamujen aamua (Kuva: Joonas)


Puramme leirin kaikessa rauhassa ja työnnämme paikalle ilmestyneen ja sinne välittömästi juuttuneen Mersun irti lumipöperöstä. Ei näköjään elintasoautokaan aivan kaikesta selviä. Vaikka reissu menikin miten meni, on jokainen varmaankin oppinut jotain. Ja mikäli ei, tarvittaneen joka tapauksessa uusi keikka, sillä huonot suorituksethan uusitaan ja hyvät kerrataan... 

Tähänkö tämä tyssäsi, pelkän alun jälkeen? Olisimmeko hieman pienemmillä suupaloilla jopa päässeet jonnekin? Kokoonnumme vielä vaisun loppupalaverin ja seisseen sumpin merkeissä lauritsalalaisessa räkälässä. Pesäeron krapulaisiin kanssa-asiakkaisiin tehnee se seikka, että meillä tuskin jyskyttää ohimoissa ihan niin paljoa.

Taikka siis - kyllä siellä pieni revanssin tapainen tykyttää. Talveahan ei ole vielä loppuun taputeltu, hitto vie! Jää kantaa vielä hyvän aikaa, olosuhteet parantuvat ja mustelmat häipyvät vyötäröltä. Tulee päivä jolloin matka joutuu ja ahkio vikisee, tulee yö jolloin uni maistuu kuun valossa.

Kunhan isot pyörät saadaan pyörimään ;)

 ***

Reissun GPS-dataa tallentuneena Joonaksen träkkeriin (copy"right"?):

***

Masensiko moinen sepostus? Hyvä! Tarvitsette lisäksi hieman psykoottista naurua päästäksenne tuon illan tunnelmiin. Nauru löytyy täältä: