tiistai 30. toukokuuta 2017

Häviäjät ilman voittajaa

Lauantaiaamuna selailin unenpöpperöisenä Ylen uutissivuja. Silmiini osui uutisjuttu nuoresta saksalaisesta Charlotte Arnswaldista, 23, joka oli matkustanut Suomeen asuakseen yksin yläsavolaisella laavulla ja selviytyäkseen luonnosta löytyvällä ravinnolla - eli kalastaen ja syöden ylivuotisia puolukoita, versoja ja jopa hyönteisiä! Hän on myös syönyt sammakonkutua, joka on tosin rauhoitettua. Jutun mukaan Arnswaldilla oli metsäelämää takanaan jo kuukauden päivät ja hän aikoi elää laavulla ainakin kesän yli, tai "niin kauan kuin on tarpeen". Hän esimerkiksi selviytyi alkukevään pakkasöistä laittamalla kuumia nuotiokiviä makuupussiin:


Vaikka uutista auki klikatessani kävikin mielessä että onkohan tämä nyt jokin reality-turistitemppu, karisivat väärät luulot lukemisen myötä pois. Juttu herätti minussa lopulta melkoisesti kunnioitusta rohkeaa naista kohtaan, joka oli ottanut asiakseen tehdä tuollaisen ihmiskokeen. Hänen elämässään oli nyt "vain" selviytymisen peruspalikat - siis vesi, ravinto, lämpö ja suoja (sekä ajoittainen puhelinyhteys rakkaisiin) - eikä kuulemma tylsää ollut! Lämmitti niin kovin saada tietää, että omassakin ikäluokassani osataan ja uskalletaan vielä nykyisin karsia pois kaikki joutava tauhka elämästä. Vaikkapa noin koemielessä!
Omassa elämässäni tuntuu tällä hetkellä tuollainen rohkeus olevan (vielä) valovuosien päässä, mutta en kiellä etteivätkö jo pelkkä tietynlainen yksinkertaisuus ja verkkaisuuskin helpottaisi arkielämää huomattavasti... Kaikkiin hullutuksiin kun ei tarvitse lähteä.

Juttu tosin jätti myös joukon avoimia kysymyksiä. Kuinka leirielämää oli voinut jatkua jo kuukausi, ilman että kukaan olisi huomauttanut Charlottea jokamiehenoikeuksien rajoista? Entä mitä maanomistaja oli mielipuolta polttopuiden ja risujen keräämisestä? Katiskan käyttökin vaatinee luvan useimmissa vesistöissä, eikä jutusta selvinnyt, oliko hänelle kerrottu sammakon (ja kudun) olevan rauhoitetun. Päädyin lopulta ajattelemaan kyseessä olevan jonkinlaisen luvallisen majoitusjärjestelyn ja osin tietämättömyyden.

Olin jo aikeissa linkittää jutun retkeily- ja metsätohellusporukkamme sähköpostirinkiin, mutta luetunymmärtämisen myötä punoittava niska vaati lähtemään "edes pihatöihin" puuhaamaan jotain hyödyllistä... Niinpä alkeellinenkin somettaminen jäi muutamaksi päiväksi.

***

Viikonloppu kului ja maanantai vielä kaupan päälle, kunnes nyt tiistaina aamuvuoroon lähtiessäni luin hölmistyneenä uuden uutisen samasta aiheesta: juttu oli aiheuttanut netin suomalaisissa syövereissä raivomyrskyn ja Charlotte oli lähtenyt Suomesta sunnuntaina:


Tässä kohdassa minulla keitti yli ja laadin tämän lyhyen kirjoituksen. Some ja muut digitaaliset hiekkalaatikkomme ovat jo varmaan täyttyneet vastaavista teksteistä, mutta kertaus on opintojen äiti!
Silmäilin läpi erinäisiä hakutuloksia aiheesta. Ne kertoivat jo aivan riittävästi myräkän luonteesta, eivätkä listan alkupäähän sijoittuneiden "foorumien" nimet olleet tässä yhteydessä mitenkään yllätyksellistä luettavaa. Itse kilpasyljentää oli jo turha lukea pariakymmentä viestiä enempää per foorumi. Facebookissa ja vastaavissa palveluissa käytyä sananvaihtoa en voi arvioida - ja miksikö en; katsokaa blogin oikean laidan "liikennemerkkiä" ja tehkää päätelmänne.

Kuinka onnistuimmekaan sahaamaan oman oksamme poikki? Uutisjutussa pimentoon jääneet asiat kaiketi ratkottiin netin "kyläparlamenttien" voimin ja tuloksesta saatiin meille "sopiva" eli kauhuskenaario: Nyt se tuli ja valtasi meidän laavun. Se syö meidän ylivuotiset marjat ja kalat! Ja polttaa puut! Myös sammakonkudusta tuli yhtäkkiä kuin oma lapsemme. Laavun paikallistamista suunniteltiin ja kohta Charlottea uhkailtiin jo väkivallalla, jopa seksuaalisella sellaisella. Miksi? Siitäkö hyvästä, että hän oli säiden armoilla ja me neljän seinän sisällä ruutujen ääressä? Saimmeko kenties ruuduillemme epämielyttävää sisältöä klikatessamme uutisen auki? Palan todellisuutta??
Rohkenen väittää, että hyttysten, versojen, koppakuoriaisten ja ruttuisten puolukanjämien syömisestä olisi tuskin tullut tämän kesän trendi-ilmiötä täällä päin maailmaa. Ne kun pitäisi kerätä tai juosta kiinni likaisesta metsästä... Ja kauppojen hyllyt notkuvat kuitenkin kaukomailta tuotuja steriilejä herkkuja pikkupusseissa.

Vai kävikö tässä nyt niin, että reipas nuori ulkomaalainen tuli ja eli vielä eeppisemmällä tavalla Suomen metsässä kuin me kantasomelaiset osaamme? Kateus vie kalatkin järvestä - ja kiinnostuneet vieraat maasta. Kaikella kunnioituksella "satavuotiastamme" kohtaan, mutta valitettavasti me osaamme täällä heittäytyä häviäjiksi silloinkin kun ei ole edes kilpailua.

Nostan hattua myöhemmässä uutisessa omalla nimellään esiintyneelle maanomistajalle, joka tarjosi oman laavunsa ja metsänsä Charlotten käyttöön. Jaan myös maanomistajan aiheellisen häpeän ja pettymyksen tunteen nettikeskustelumme tasosta ja tavastamme sylkeä myrkkyä meille vieraiden asioiden päälle. Pelko voi ympäröidä meitä kaikkia ja jokaisen ulosanti on joskus sen värjäämää, mutta pelon takana ei automaattisesti väijy vain pahoja asioita. On käveltävä sen läpi ja otettava selvää - jaloilla, sanoilla tai edes ajatuksella.

***

Rinnakkaisen toimitus toivottaa Charlottelle kaikkea hyvää ja reipasta mieltä episodista huolimatta, pahoitteluja toki unohtamatta. Ei pohjola tähän lopu ja lyhytjänteinen some-kansanosa unohtaa tämänkin jupakan melko pian. Keep going!